Näytetään tekstit, joissa on tunniste liikkeiden välit. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste liikkeiden välit. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 3. toukokuuta 2015

Koulutuksia kevät 2015 :)

NINA MANNER 07.02.2015 Toko-koulutus

Oltiin Windyn kanssa toko-koulutuksessa.
Sanoin heti koulutuksen alussa, ettei mitään takeita toimiiko koira.
Tykkäsin kovasti koulutuksesta :)

Windy keskittyi ekalla osiolla yllättävän paljon.

Treenattiin eri juttuja:

Perusasento
Vaadi tekemään suoraan oikein (vaadi koiraa ajattelemaan), ei saa auttaa.
Jos ei suoraan tule oikeaan paikkaan -> häädä pois ja pyydä heti uudestaan.
Voi tehdä naksuttelutreeniä, myös käskyllä.

Seuraaminen
Meni hyvin, kunnes mentiin kohti peiliä, jolloin Windy rupesi ihmettelemään.

Jäävät
seisomisen muistuttaminen
- takaperin kävellen
- kuuntelutreeniä - kaikkia käskyjä takaperin kävellen

maahanmenot sujui todella hyvin, myös sivulta.

Hyppy
ensin näkyvällä palkalla, sen jälkeen kokeiltiin, että päättää lähteä sivulta hyppäämään, jolloin palkka lentää, kolmas kerta niin, että palkka lentää, kun koira hyppäämässä.

TOINEN OSIO:

- Runsasta ääntelyä/komentamista jos tulee niin koira jäähylle.
- joka treeniin vaihtalun vuoksi vauhtiliike (esim. ruutu, kierto), jonka jälkeen taas rauha -- vireen hallinta
- seuraamisen pysähdykset; ennen pysähdystä apukäsky sivu

Keskittymistreeniä:
- luopuminen:
perusasento häirittynä, vasemmasta kädestä luopuminen (vas. käsi sivulle, palkka oikeasta kädestä)

PALKANVAIHTOTREENIÄ:
vuorotellen pari namia - leikkiä - namia - leikkiä
se PALKKA otetaan mitä tarjolla.
selkeä merkki, kumpi vuorossa. Ajatuksena se, että koira oppii arvostamaan kumpaakin palkkaa.

MM-tiimin leiri 18.-19.04.2015

EKA PÄIVÄ
Ihan ensimmäisenä meillä oli kisamainen treeni... MUA JÄNNITTI ihan kamalasti. Ei oltu pahemmin syksyn jälkeen treenattu..

Windyn liikkeet:
liikkeestä seisominen/seisomisesta palkka
luoksetulo
liikkeestä maahanmeno/vapautus maasta

No Windy teki ihan kivasti liikkeitä, mutta luoksetulon jälkeen karkas vilvoittelemaan jokeen :) Kaikki kehui mun hermoja, etten hermostunut kun koira lähti ja kun vaan iloisesti kehuin sitä palaamisesta luokseni, tämän jälkeen meidän tekeminen vähän rentoutui

Ennen kehääntuloa vain rentoa leikkimistä nameilla / EI LIIKKEIDEN TEKEMISTÄ
Kehääntuloa treenattava
Opeta uudestaan "narupallolla" leikkimään
enemmän yhteistyöhön työskentelyyn

Liikkeestä maahanmeno meni parhaiten.

OMAT ongelmat:
asenne/kupla

Tarjoamistreeni:
- kiertäminen esim. tolppa - jota tarjoamalla - siitä tarjoamalla sivulle - siitä tarjoamalla seuruuseen.

Temppurata tokoliikkeistä:
esim. kiertäminen - seuruuseen - hyppy - nouto ym.

ekana päivänä paikkamakuun teki todella kivasti :)

TOINEN PÄIVÄ
opeta menemään häkkiin ja luvasta tulemaan ulos..

LUENTO:
Mitä sitten, jos menee hyvin?
- päivitetään fb, juodaan skumppaa ja ajattele positiivisesti

Yritä nähdä treeneistä ja kokeista vain positiivisia asioita??

NOUTO
kiertonouto
itse täytyy eläytyä ja olla rento!!!

Itselleni muistiin.. seuraa treenatessa lopetetaanko aina silloin, kun onnistuu - ottaako toistot, että eka ei onnistunut..

Lisäksi tehtiin leirillä pari työskentelynä luotto koiraan harjoitukset..
Ensin tehtiin kaukoja niin, että ohjaajalla on silmät kiinni ja "liikkuri" sanoo miten menee ja toimii silminä ja tarpeen vaatiessa palkkaajana.
Sitten vaihdettin pareja ja tehtiin seuraamista silmät kiinni ja toinen liikkuroi.. Oli todella hyvää treeniä.


RIITTA JA PEKKA KORRI koulutus 02.05.2015


Vähän jännitin miten Windy tekee töitä, kun päällä on ollut viikon verran juoksut.
Ja muutenkin niin vähän tokoa treenattu viimeisen syksyn jälkeen.

Pekalla

Aiheena kuplan/yhteistyön parantaminen
Ja sitä treenattiin seuraavin harjoituksin.

Häiriköityä sivulla oloa, kerrotaan koiralle, että ei saa kiinnittää huomiota siihen häiriöön.
Windy vastasi todella hyvin koulutukseen.

Häiriköity alokkaan luoksetulo; ekalla kerralla meni lankaan tässä ja reagoi Pekan häiriöihin ja tokalla kerralla juoksi suoraan mun luokse.

Seuraavana harjoituksena kokeiltiin, et miten Windy reagoi, jos ohjaaja vaihtuu..
tehtiin tässä liikkeestä maahanmeno, mutta ei Windyä huijattu..
Seuraavaksi kokeiltiin, että heitettiin lelua ja Windyn hakiessa lelua, vaihdettiin paikkaa Marjon kanssa, mutta ei edelleenkään Windyä huijattu..

Sen jälkeen kokeiltiin mitä Windy tuumaa, kun seurautetaan jalkapallomaaliin sisälle ja nurmikolle, kummassakaan ei reagoinut :)

Sitten tehtiin vielä parin liikkeen harjoitus..liikkeen välit toimis tänään sekä kehään tulo :)

Riitalla

Treenattiin jäävien nopeutta :)
Ensin tehtiin liikkeenomaisesti liikkeestä maahanmeno, että Riitta näkee miten tekee..
Sitten kokeiltiin miten reagoi, jos itse peruutan ja siten tehdään maahanmenoja..
sen jälkeen kokeiltiin, että peruutin ja tein auttamalla nopeita maahanmenoja...Riitta naksutteli, kun kyynärät osui maahan ja tällä saatiinkin vauhtia.

Sitten katsottiin seisomista..
sivulla on oppinut lukemaan ohjaajaa, milloin tulee käsky ja jäänyt kiinni vartaloapuun.. kokeiltiin sellaista, että normaalista sivulla ja ohjaaja heittää palkan oikealla kädellä vasemman olkapään yli
myöskin takapalkan vahvistamista

Olin niin iloinen todella onnistuneista treeneistä :)

SAATIIN PALJON hyviä vinkkejä ja todella hyvän mielen.

Tämän postauksen kuvat MM-tiimin leiriltä.
Johanna Kuusi, iso kiitos kuvista :)





sunnuntai 17. elokuuta 2014

Jessican koulutus ja itsenäisiä treenejä..

Ollaan nyt treenattu vaan alokasluokkaa.. 
Jäävät alkaa olla kivalla mallilla.
Nyt vain varmuutta ja ruvetaan tekemään palkattomuutta.
Nyt ollaan saatu kuvattua jäävät ja ihan kivasti tekee.
Nyt ei olla muita luokkia treenattu pahemmin.


Jessica Svanljung koulutus 16.08.2014

Windyn kanssa tosiaan oltiin ekaa kertaa Jessican koulutuksessa ja tykkäsin :)

Windyn kanssa aloitettiin ensin liikkeiden väleistä, kun en ole oikein tiennyt miten lähtisin niitä treenaamaan. 
Jessica ehdotti, että Windy koskettaa käteen liikkeiden väleissä, jolloin myöskin tiedän koiran olevan lähellä ja koira saa olla aktiivinen.

Seuraaminen
Windy tuppaa seuraamisessa jäämään vähän taakse tällä hetkellä, joten kokeillaan uutta juttua siihenkin :)
Ensin innostan Windyä tulemaan mua kohti, itse pakittamalla ja lennosta pyydän yhtäkkiä seuraamaan -> palkka lentää eteenpäin. 
Myöhemmin palkataan myös sivulle ja mahd. taakse, mutta nyt eteen, koska on niin takana.

Odottaminen
Windy oli vähän äänekäs jutellessani Jessican kanssa, joten Jessica ehdotti, että annetaan sille tehtävä siihen.
Koira makaamaan maahan ja nami vähän matkan päähän -> sen saa ottaa vasta myöhemmin.
Tässä koiralla on tehtävä eikä komenna..

Luoksetulon liikkeelle lähtö
Windyllä on ollut vähän ongelma, ettei lähde tulemaan luokse ekasta käskystä vaan on vähän epävarma. Jessica ehdotti, että tehdään jotain yllättävää. 
Kun jätetään koira istumaan ja annetaan lupa lähteä, lähdetään itse juoksemaan ja palkataan koira siitä, että lähtee vaikka eteen.

Ruutu
Tehtiin ruutua ja Windy meni vähän sekaisin jotenkin. Ei koskaan ennen ole yhtä paljon sekoillut ruudun treenauksessa.
Tehtiin ruutua siten, että jätin Windyn istumaan kauemmas ruudusta ja vein lelun ruutuun ja jäin itse lähemmäs ruutua lähettämään koiraa ja mene ruutuun leikkimään koiran kanssa. Silloin Windy löysi ruudun.
Onneksi ruutua voidaan treenata ihan rauhassa.

Liikkeestä seisomiseen sain uutta ideaa Marjon ja Ässän treenivuorosta.
Itse ollessaan täpäkämpi saa koirankin täpäkämmäksi ehkä.. Kokeillaan saadaanko jääviin vielä tehokkaampia reaktioita.

Omiksi muistiinpanoiksi:
- mieti liikkeiden nimeämistä
- Virittely?