perjantai 26. huhtikuuta 2013

MM-tiimin leiri ja muistiinpanot

Kisoissa ei saa liikaa tuijottaa tuloksia ja pisteitä, vaan tärkeintä on miltä kisat on tuntuneet.

Sijaistoiminnot on usein motivaation puute.

Palkkauksessa käytettävä mielikuvitusta;
  • pyritään käyttämään palkkana juuri sitä mitä koira eniten haluaa
  • ihan kaikkea voi käyttää palkkana, koira haluaa aina jotain
"Normi" koiralle ei ruokailua ennen treenejä. (Meillä syödään muutenkin koko ajan iltaisin)

                                                                                      

"Kuuman/räjähdysalttiin" koiran kanssa rauhallisuutta ja pidettävä huolta, että koiralle kerrotaan sen olevan taitava ja osaa tehdä oikein.
Vältettävä kumartumasta koiran päälle.

                                                                                         

Koiralle opetettava vireen nostaminen kunnolla.

Opeta erittäin hyvin koiralle kisapalkka -> kisapalkka ja sen jälkeen bonuksena lelu.

Opeta koiralle nostatus-leikkejä; hiipiminen, 1-2-3 -leikki tai ready-steady-go -leikki.

Nostojen treenausta eri määrä liikkeiden jälkeen. Eli välillä 1 liikkeen jälkeen nostatus, joskus 4 liikkeen jälkeen. ÄLÄ odota koiran vireen laskua, vaan nostata sitä pitkin koetta.

Nosto kannattaa tehdä tosi vahvaksi, jonka vaikutus alkaa 1-2 sanan jälkeen.
Vireen nostoon ei saa yhdistää mitään negatiivista, vaan ainoastaan kaikkea positiivista.

Hiipimisellä saa eri liikkeisiin vauhtia!

                                                                                        

Palkkauksessa tärkeintä on palkata siitä mitä treenataan.
ESIM. jos treenataan häiriöö -> palkataan kun tekee häiriöstä huolimatta suunnilleen oikeasta..

RUUTU toimii tässä esimerkkinä.
Ruutu, jossa on häiriötä -> ylimääräisiä merkkejä tai ihmisiä missä vaan, matkalla leluja
-> palkataan oli missä kohtaa ruutua tahansa
Tässä palkataan siitä, että se ruutu jollain tavalla löytyy häiriöstä huolimatta.

                                                                                     

Palkattomuutta opetetaan pienissä erissä..
Treeni ja koetilanne ei saa olla kuin yö ja päivä!!

MUISTA treenata myös siirtymiä ja kisapalkkaa!!

HAUSKAA OLI KOKO VIIKONLOPPU!
Odotetaan kesäkuuta mielenkiinnolla.

keskiviikko 17. huhtikuuta 2013

Windy -> Riitta ja Pekka Korrin koulutuksessa 13.04.2013

RIITTA:

Treenattiin sivulletuloja.
  • Teki tosi hyvällä vireellä. Yhdistä käsky -> SIVU! Rupea häivyttämään apuja. Myös sivuttaisaskelia/liikkeitä.
  • Treenaa myös seuraamista, aluksi parilla askeleella
Tehtiin myös ruutua:
  • Tehtiin ruutuja lelulle yllyttämällä (pitkä matka)
  • Tehtiin myös yksi ruutu näytöllä (lyhyempi matka)
    • Näyttö tarkoittaa, että käydään kädellä taputtamassa maata ruudussa ja sitten lähetetään koira ruutuun -> koira ruudussa heitetään palkka ruudun takaosaan/ruudun taakse.
Ei tehty tässä kohtaa enempää, jotta nuori koira jaksaa vielä toisen koulutussession.

PEKKA:

Kysyin vireestä:
  • Virittelysana jokaiseen liikkeeseen, jotta koira tietää mitä ollaan tekemässä.
  • Koiralle kerrotaan virittelysana, jonka jälkeen avustaja vie lelun ruutuun ja koira lähetetään ruutuun -> ruutu käskyllä
Liikkeestä seisominen:
  • palkkana: narupallo
  • kävele itse takaperin, palkka kädessä mahan päällä (keskellä) -> käsky seiso ja samalla hetkellä palkka lentää koiran selän taakse
  • seisomista tarjoamalla ja palkka lentää taakse

Windy teki hyvällä vireellä, kesti häiriötä tosi hyvin.
Perusasennot teki parhaimmat ikinä. Windy osasi tehdä ruudun pelkällä näytöllä.

perjantai 5. huhtikuuta 2013

03.04.2013 TOKOa Tiinan luona..

Mentiin keskiviikkona Tiinalle leikkimään ja treenaamaan TOKOa.

Ensin Windy ja Hupi sai leikkiä sekä tietysti myös pikkukoirat..
Pienet koirat pois ja treenattiin Hupin ja Windyn kanssa.

Ensin treenattiin vuorotellen Ruutua ja Windy teki sitä hyvällä työskentelyllä. Ensi kerralla voisi ottaa lelun siihen palkaksi, nyt oli namikuppi ja kanaa palkkana.

Hupin teki välissä ruutua ja sitten treenattiin yhtäaikaa perusasentoa, paikkamakuuta ja paikalla istumista. Perusasennon tarjoaminen on välillä vähän haasteellista, mutta ihan hyvin teki töitä vaikka paras kaveri oli ihan vieressä.

Paikkamakuun teki tosi hienosti. Nyt kokeilin liikkua eri suuntiin ja siinä se pysyi.
Paikka istumisessa en kokeillut muuta kuin edessä matkan lisäämistä ja molemmissa runsaasti palkkaa..